Toimitusjohtaja Phanom Kanjanathiemthao sanoi, ”Myynnit olivat viidestä eri projektista, joissa oli yhteensä 740 yksikköä. Myynti tapahtui tammi-huhtikuu aikana, mikä on parasta myyntiaikaa Hua Hin – Cha-Am markkinoilla. Noin 60% yksiköistä sijaitsi Cha-Amissa ja 40% Hua Hinissa.
Uusien kerrostaloasuntoprojektit kaksinkertaistivat uusien asuntojen kokonaismyynnin vuoden neljän ensimmäisen kuukauden aikana, koska vuoden 2006 tilanne oli epäselvä, hän sanoi eilen. Viime vuonna aloitettiin vain kaksi projektia, joissa oli yhteensä 277 yksikköä ja nyt lähes 90% on myyty. Vuosina 2003-2006 uusien kerrostaloasuntojen määrä Cha Amissa yksikköä oli 943 eli 51%, Hua Hinissa 601 33% ja muilla alueilla 297 eli 16%.
Yhtiön tutkimuksen mukaan vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana markkinoilla oli 2581 kerrostaloasuntoa. Näistä myytiin noin 68% eli 1749 yksikköä. Kerrostaloasuntojen hinnat ovat tällä hetkellä melko korkeat. Joidenkin rannalla sijaitsevien yksiköiden myyntihinnat olivat 120,000-150,000 per neliömetri ja Luokkaan A kuuluvien yksiköiden keskihinnat olivat 80,000 per neliömetri.
Harvoin markkinoille tulevat merenrantatontit ja maanhinnat kasvoivat 50% kahden viimeisen vuoden aikana. Tällä hetkellä maan hinta alueella vaihtelee 60,000 ja 100,000 Bahtin välillä per neliöwa.
Yksikköhinnat olivat myös yhtä korkeat kuin Bangkokin loistokerrostaloasunnoissa eli 80,000-100,000 Baht per neliömetri. Jotkut rantaosakket olivat jopa 140,000 Baht per nelliömetri ja huvilat maksoivat 40-60 miljoonaa Bahtia, 100-200 squarewan tontilla.
Joissain projekteissa yksilöhintojen tuli pudota 3-7 miljoonaan Bahtiin aikaisemmista 5-10 miljoonasta ja yksikköjen koot pienentyä kahdesta makuuhuoneesta yhteen makuuhuoneeseen, jotta ne vastaisivat ostajien budjettia, hän sanoi.
Ostajat huomioivat viisi seikkaa valitessaan kerrostaloasuntoa Hua Hinissa ja Cha-Amissa: merinäköala, palvelut, sijainti, palvelut myynnin jälkeen ja hinta, joka vastasi tuotteen sijaintia.”
Herra Phanom sanoi, että ”Hua Hin-Cha-Am markkinat olivat jakautuneet kahteen osaan – rannalla sijaitsevat kohteen, joilla haettiin sekä thaimaalaisia että ulkomaalaisia, jotka etsivät toista asuntoa ja vuoristomaisema, kaukana rannasta, jotka kohdistettiin ulkomaalaisille eläkeläisille, erityisesti Skandinavian maista.
Vuoristomaisemakohteista, suuri osa asuntoalueprojekteista sijaitsevat Phetkasem kadun länsipuolella rannikkoa vastapäätä.
Thaimaalaiset ostajat eivät suosi näitä kohteita, koska suurin osa niistä sijaitsee kaukana rannalta, torilta ja pääkadulta. Mutta ulkomaalaiset eläkeläiset eivät välitä rantasijainnista, koska he haluavat tuntea asuvansa kotona eikä lomakeskuksessa.” hän sanoi.
Herra Phanom sanoi, että ”Ulkomaalaiset eläkeläiset tarvitsivat paikkaa, mihin paeta talvea heidän omassa kotimaassaan, neljästä kuuteen kuukauteen joka vuosi. He eivät olleet juurikaan kiinnostuneita paikallisesta talouselämästä tai politiikasta niin kauan kuin Thaimaa olisi heille turvallinen paikka asua.
Tämän lisäksi Thaimaassa ei ole vastaavia kohteita kuin Hua Hin ja Cha-Am, koska yksikköhinnat eivät ole yhtä korkeat kuin Phuketissa tai Balilla. Lisäksi paikalliset poliittiset olosuhteet Indonesiassa ja Philippiineillä ovat Thaimaata levottomammat.
Vietnam tulee selkeästi olemaan pääkilpailijamme seuraavan 10 vuoden aikana, riippuen sen hallituksen kyvyistä kiihdyttää kehitystä infrastruktuurin osalta, varsinkin teiden rakentamisen sekä veden- ja sähkönjakelun suhteen. Sairaalat ovat varsinkin erittäin tärkeitä ulkomaalaisille eläkeläisille”, Herra Phanom lisäsi.

Etusivu



Hua Hin kerrostalojen