Hua Hin on kaunis paikka ja täynnä mahdollisuuksia ja eräs maailman merkittävimmistä turistikohteista. Viime vuosina yhä useammat länsimaalaiset ovat päätyneet sijoittamaan Thaimaan ja Hua Hinin kiinteistömarkkinoille.
Syyt tähän ovat selvät. Hinnat ovat erittäin houkuttelevat varsinkin, jos vertaa niitä samankaltaisiin kiinteistöihin Ranskassa, Italiassa, Espanjassa tai jopa Turkissa.
Hinnan nousu
Johtuen yleisestä kiinnostuksesta kiinteistöihin, hinnat ovat myös nousseet ja useimpien kiinteistöjen kohdalla se on ollut 15-25 % vuodessa. Tämä voi kuullostaa uskomattomalta, mutta se on joka tapauksessa totta ja kaikki merkit viittaavat, että se ei lopu tähän.
Hua Hin on kuninkaallinen kaupunki. Kuningas ja hänen perheensä viettävät täällä suurimman osan vuodesta. Tämän takia kaupunki on turvallinen ja sitä vartioi armeija, laskuvarjojääkärien eliittijoukko ja Kuninkaallinen Thaimaan Poliisilaito. Tästä johtuen rikostilastot ovat erittäin alhaiset.
Hua Hinin vuotuinen sademäärä on eräs maan pienimmistä ja pienin kaikista rantalomakohteista. Se sijaitsee vain 200 km etelään – noin 3 tunnin ajomatkan – päässä Bangkokista. Lisäksi uusi pikatie on juuri rakenteilla ja se tulee entisestään lyhentämään ajomatkaa.
Hua Hinin lähistöllä, kaikki noin 40 minuutin ajomatkan päässä, on tällä hetkellä 7 mestaruusluokan golfkenttää ja lisää on aukeamassa. Muita ulkoilmaaktiviteetteja ovat erilaiset vesiurheilulajit ja kävelyretket luonnonpuistoissa, mönkijäajelut, kalastus ja veneretket jne.

Etusivu


Hua Hin kerrostalojen